Kirjakoukussa oleva diletantti korjaa talteen lukemiensa kirjojen herättämiä ajatuksia, jotta muistaisi oivalluksensa vielä myöhemminkin. Samalla joku hyvää kirjaa etsivä saattaa löytää jotain tuoretta luettavaa itsellensä. Tervetuloa mukaan!
Joskus sitä osuu kohdalle todella paska kirja, jonka päätät tapella läpi ihan periaatteesta.
Näin kävi tämän kirjan kohdalla. Meikäläinen kun oli kerran tästä hengentuotteesta ihan käypää rahaa maksanut, niin eipä sitä passannut lukemattakaan jättää.
Otetaan Harry Potter ja poistetaan siitä huumori, erikoisilla persoonilla varustetut henkilöhahmot ja brittiaksentti, niin jäljelle jää höyryävä läjä, jota sen luoja kutsuu nimellä The Iron Trial.
Kirjaa olisi tuskin edes koskaan julkaistu, ellei kirjan toinen kreditoitu kirjailija Cassandra Clare olisi niin kovassa nosteessa Mortal Instruments-kirjasarjansa myötä, josta Netflix on tehnyt myös sarjansa.
Siinä missä Harry Potterilla on jälki otsassa, laahaa Callum Hunt jalkaansa jonkun lapsuuden onnettomuuden seurauksena.
Siinä missä Harry Potterilla on Hogwarts, on Callum Huntilla Magisterium.
Harry Potterin vanhemmat ovat kuolleet, Callum Huntin äiti on kuollut.
Harry Potterin ottovanhemmat eivät halua Potterin opiskelevan taikuutta, Callum Huntin isä ei halua tämän opiskelevan taikuutta.
Harry Potterilla on oma possensa ja Draco Malfoynsa, Callum Huntilla omansa.
Harry Potterilla oli oma intiimi kontaktinsa universuminsa pääpahikseen, näin on myös Callum Huntilla.
Kopiointi on niin räikeää, ettei kirjan lukemisesta tahdo tulla mitään. Mieli tekee vertailuja koko ajan, eikä Amerikkalaisella kopiolla ole mitään tarjottavaa.
Tappelin kirjan läpi asenteella. Siitä annan itselleni täydet 5 tähteä.
Kuinka 15-vuotias Pakistanilainen tyttö päätyy Talibanin salamurhayrityksen kohteeksi?
Tämän tarinan kertoo I am Malala.
Malala Yousafzai nousi koko maailman tietoisuuteen, kun 9.10.2012 Taliban-sotilas ampui tätä päähän.
Malala oli nuoresta iästään huolimatta rauhanaktivisti, joka oli puhunut voimakkaasti tyttöjen oikeudesta koulutukseen.
Kirja valottaa mainiosti niitä taustoja, joiden avulla Talibanien onnistui nousta valtaan Pataanien asuttamassa Swatin laaksossa.
Valtion virkamiesten ja armeijan korruptoituneisuus, ja Pataaniväestön hajanainen heimoyhdyskunta, jossa sukuviha ja verikostot ovat yleisiä, antoivat jalansijan Talibani-aatteen asteittaiselle leviämiselle.
Kaikilla ryhmittymillä oli toisistaan niin eriävät intressit, että ulkopuolisen ryhmittymän oli helppo tulla kylvämään eripuraa ja oman agendansa siementä näiden välille.
Kun kaikkein heikoimman väestönosan oikeuksia aletaan polkea, ei siihen kukaan kiinnitä mitään huomiota.
Ensin kiellettiin televisiot, tietokoneet ja DVD:t. Seuraavaksi radiosta kuului vain Talibanipropagandaa, ja eräänä päivänä naiset eivät enää saaneetkaan käydä koulua.
Kun ihmisten oikeuksia aletaan ottaa pois vähän kerrallaan, kansa on kuin sammakko, joka istuu lämpiävässä vedessä: Sammakko tottuu hiljalleen lämpötilan nousuun kunnes keittyy elävältä. Sammakko ei tajua mitään ennen kuin on liian myöhäistä.
Malala perheineen ei välttämättä edusta kaikilta osin ihan sitä tavallisinta Pakistanilaista perhettä. Malalan äiti ei osaa lukea, mutta Malalan isä taas on opettaja ja perustanut lukuisia kouluja perheen kotilaaksossa.
Malalakaan ei välttämättä ole ollut se kaikista perinteisin nuori Pakistanilainen tyttö: Mimmi, jonka lukemistoon kuuluu 11-vuotiaana Tolstoin Anna Karenina, Stephen Hawkingin A Brief History of Time, Shakespearin Romeo&Julia, Paolo Coelhon Alkemisti ja mausteeksi Oliver Twist ja Twighlight saaga ei välttämättä ole täysin samalla viivalla ikäistensä roskienkerääjäorpojen, tai edes näennäisesti koulutetun aikuisväestön kanssa.
Malala alkoikin puhumaan tyttöjen ja kaikkien köyhimpienkin lasten opiskeluoikeuden puolesta aina kun mahdollisuus tuli.
Malala on maailman nuorin Nobelin-rauhanpalkinnon saaja. Alla Malalan puhe palkintogaalassa 2014.
Kirjaa lukiessa nöyrtyy. Nuori tyttö, joka puhuu rauhan puolesta, vaikka tätä itseään on kohdeltu kaltoin on aidosti ihailtavaa. Hän haluaa vastustaa terrorismia ja eriarvoisuutta yhtäläisen kouluttautumisen mahdollisuudella.
Vilpitön halu saada rauhan keinoin maailmassa hyvää aikaan sai allekirjoittaneelle aika ajoin hieman kimmeltävää silmää ja palaa kurkkuun.
Kirja teki minusta uskovaisen: tie terrorismin tuhoon voi hyvinkin tulla tyttöjen koulutuksen kautta.
Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa vähääkään mitä maailmassa tapahtuu.
Kirjallisessa sivistyksessäni ammotti suurempi aukko kuin Titanicin kyljessä aikanaan. En ollut näet lukenut ainoatakaan Stephen Kingin romaania. Tätä massiivista aukkoa paikkaamaan tarvittiin yhtä massiivinen opus, ja korkkasinkin oman poikuuteni Stephen Kingin sielun elämään lukaisemalla teoksen The Stand(suom. Tukikohta)
The Stand ilmestyi alun perin vuonna 1978, jonka jälkeen King julkaisi kirjastaan lyhentämättömän version vuonna 1990. Allekirjoittaneen oli luonnollisesti luettava alkuperäisellä kielellä tuo lyhentämätön tiiliskivi, joka omaa englanninkielisenä versiona 1152 sivua ja 1344 sivua suomenkielisenä versiona.
Mielenkiintoisena kuriositeettina on mainittava, että King joutui aikanaan lyhentämään 400 sivua kirjastaan kustannussyistä. Kustantaja koki, että tuohon aikaan vielä tuoreen kirjailijan lyhentämätön teos olisi tullut liian kalliiksi painattaa, ja kirjan katemarginaali olisi jäänyt liian pieneksi.
Kirjan tapahtuvat sijoittuvat post-apokalyptiseen maailmaan, jossa Yhdysvaltain armeijan kokeellinen virus on päässyt karkuun ja tuhoaa 99.4% maailman väestöstä. Sen enempää uppoamatta kirjan juonen koukeroihin on todettava, että kirjan henkilöhahmot ovat varsin moni-ulotteisia ja King kuvailee hyvinkin tarkasti paikkoja, joihin kirjan tapahtumat sijoittuvat. Osa kirjan tapahtumista sijoittuu Boulderiin, kaupunkiin Coloradossa ja koska olen itse sattumalta tuossa maailman kolkassa saanut kunnian käydä, nousivat tarinan maisemat varsin elävästi mielessäni esiin.
King ei turhaan ole arvostettu kirjailija. Jo tämän ensimmäisen kosketuksen perusteella herran kirjallisuuteen havaitsen kaksi ulottuvuutta, jolla King kietoo lukijansa tarinansa syleilöön. Toinen niistä on tarina itse. Juonen kuljetus ja sopiva käänteisyys on juuri sellaista, joka pitää lukijan otteessaan. Tästä samasta syystä niin moni Kingin kirja on kääntynyt toimivaksi elokuvaksi.
Toinen kutkutteleva tapa, jolla King pitää otteessaan on puhtaasti upea kirjoitustyyli. Dramaattiset tapahtumakuvaukset ja mieleenpainuvat metaforit jäävät elämään lukijan mieleen tämän painuessa yöunilleen kirjaa luettuaan, ja dialogin aitous saa hahmot heräämään.
Allekirjoittaneesta tuli fani kertaheitolla, ja aionkin tutustua herran koko tuotantoon.. Mutta luen ne vähemmän pelottavat kirjat ensiksi. Ihan vaan yöunieni takia ;)
Elämänkerrat ovat kiehtovaa luettavaa. Nämä tarinat toimivat sekä päähenkilön elämän ajan kuvauksena, että kiehtovana läpileikkauksena tarinan protagonistin sielunelämään.
Nelson Mandela kirjoitti osan kirjan tekstistä ollessaan Robben Islandin vankilassa. Mandela halusi keskittyä yhdessä haamukirjoittajansa kanssa nimen omaan kuvaamaan Etelä-Afrikan oloja Mandelan aikana, ja kuvata Mandelaa vain yhtenä vallankumouksen välikappaleena. Tämä näennäinen nöyryys jättää tilaa muiden tärkeiden ihmisten tunnustamiselle, mutta jättää samalla itse Mandelan varsin etäiseksi. Mandela puhuu eteenpäin ajavasta voimastaan vain pakkona taistella kansansa vapauden puolesta, mutta kirja ei aukaise mistä moinen pakottava tarve on aikanaan lähtenyt ja mikä sitä ruokki 27,5 vuotta vankilassa.
Kirja alkaa Mandelan lapsuudesta ja kuvaa varsin yksityiskohtaisesti Mandelan heimon miesten aikuistumisen riittiä, eli aikuisuuden kynnyksellä tapahtuvaa ympärileikkausta. Mandela kuvaa itselleen tapahtuvia asioita varsin etäisesti, eikä juurikaan valota tapahtumien hänessä itsessään herättäneitä tunteita.
Kirja päättyy vuoteen 1994, jolloin Nelson Mandela valittiin Etelä-Afrikan presidentiksi.
Mandelasta nousi minulle uutena tietona muutama seikka:
-Mandela ei ollut vain passiivinen rauhan suurlähettiläs, vaan aktiivinen rauhansoturi, joka piti väkivaltaa yhtälailla neuvottelun välikappaleena kuin passiivista vastarintaakin.
-Mandela piti kunnostaan huolta aivan vanhoille päivilleen saakka päivittäin, myös vangittuna.
-Mandela voitti Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä poliittisen vastustajansa Willem De Klerkin kanssa vuonna 1993.
Mandelan kirjan pohjalta on tehty myös saman niminen elokuva, joka sai Ensi-iltansa vuonna 2013. Elokuvassa Mandelaa esittää brittinäyttelijä Idris Elba, joka tekeekin uskottavan roolityön Mandelana.
Elokuva keskittyykin tarinan draamaan siinä, missä itse kirja luettelee jopa hieman lakonisesti Etelä-Afrikan ja Mandelan historian tapahtumia.
Kummatkin täydentävät ketterästi toisiaan, ja suosittelenkin syväluotaavaa historiikin tutkimusta varten kumpaakin lähdettä: sekä kirjaa, että elokuvaa.
Välillä on varsin virkistävää ujuttaa lukemistoon hieman Scifiä ammattikirjallisuuden vastapainoksi. Tällä kertaa valitsin Orson Scott Cardin kirjan Xenocide, joka on Ender Saagan kolmas osa. Kirjasarjan ensimmäinen osa on vuonna 1986 julkaistu Ender's Game, josta tehty elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2013.
Kirjasarjan toinen osa Speaker For The Dead julkaistiin vuonna 1986, ja Xenocide vuonna 1991.
Siinä missä kaksi ensimmäistä kirjaa keskittyvät enemmän päähenkilö Enderin tarinaan, on Xenocide selkeästi filosofisempi kokonaisuus. Kirjallisuuden lajina juuri scifi antaa herkullisen maaperän filosofisille pohdinnoille. Scifi antaa vapauden luoda maailmoja ja tilanteita, joissa erilaiset moraalifilosofiset pohdinnat saadaan herätettyä eloon varsin konkreettisella tavalla. Niin tekee myös Orson Scott Card tässä teoksessaan, jossa pieni joukko ihmisiä joutuu päättämään viiden eri älykkään lajin kohtalosta. Onko oikein uhrata yksi laji, jotta muut voivat selviytyä?
Kirjailija on ottanut tarinaan mukaan myös katolisen uskonnon, ja puntaroi tarinassaan maukkaasti judeokristillisten uskontojen tulevaisuuden haasteita tekniikan kehittyessä. Orson Scott Card tarjoaakin yhden vaihtoehdon sille, kuinka katolilaisuus saattaisi sinnitellä mukana tulevaisuuden haasteissa.
Teos on syvistä pohdinnoistaan huolimatta kevyttä ja helppolukuista seuraa. Kirjoittajan tyyli on helpon rento ja humoristinen dialogi pitää otteessaan mukavasti.
Kirjasarjoille on tyypillistä, että ensimmäisen kirjan jatko-osat eivät täysin seiso omilla jaloillaan. Näin on myös Xenociden kohdalla. Samalla tavalla kuin Harry Potterin tai Game Of Thronesin (A Song Of Ice And Fire) kolmannen kirjan lukeminen ilman, että on lukenut aiempia osia jättäisi hieman kylmäksi, niin olisi myös tämän opuksen kohdalla.
Itse nautin kirjasarjoista, koska lukuisiin kirjoihin jaetussa tarinassa kirjailijalla on aikaa kehittää hahmoja, näiden välisiä suhteita, sekä maailmaa johon tarina sijoittuu.
Xenocide on ehdottomasti kirjoista eniten mieleeni, joskin pidin myös kahdesta edellisestäkin kovasti. Xenociden diipimmät kelat ja moraaliset haasteet saivat omankin mieleni laukkaamaan.
Itse pyrin lukemaan kirjat aina näiden alkuperäiskielellä, mikäli siihen on vain suinkin mahdollisuus. Tekstistä katoaa aina tietyt vivahteet kun se käännetään toiselle kielelle. Esimerkiksi kirjan nimi "Xenocide" (Xeno-muukalainen & cide-murha) on sanaleikki sanasta "Genocide"-kansanmurha. Kirja onkin suomennettu nimelle "Kansanmurha" hävittäen alkuperäisen teoksen nimen vivahteet käännöksessä.
Otan innolla työn alle sarjan seuraavan teoksen Children Of The Mind, joka valottaa lisää Xenociden kutkuttavaan tilanteeseen jäänyttä tarinaa.
Suosittelen Ender Saagaa kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville!
Fear The Survivors jatkaa saumattomasti siitä, mihin edellinen osa Fear The Sky jäi. Tässä The Fear Sagan toisessa osassa Neil kerää ympärilleen luotettavaa ydinryhmää, jonka avulla taistella tulevaa invaasiota vastaan. Neilin kumppaneineen tulee olla varovainen, koska pahiksien agentit ja tekoäly seuraa kaikkea sähköistä kommunikaatiota ja tärkeiden henkilöiden liikkeitä.
Onneksi agentit John ja Shahim haluavat estää tulevan kansanmurhan pelastaakseen oman lajinsa kollektiiviselta synniltä, josta ei ole paluuta. Tuoreiden ystäviensä avulla Neil kumppaneineen pääsee käsiksi aivan uudenlaiseen teknologiaan. Stephen Moss syventää luomaansa maailmaa ja tarinansa hahmoja kiehtovalla tavalla. Juonen käänteet ovat sekä nopeita, että yllättäviä, ja politikointi kiihtyy entisestään. Mitä jäi mieleen: Toinen osa oli ensimmäistä vahvempi. Teksti ei ollut aivan niin karua ja kömpelyyttä oli selkeästi vähemmän. Tosin, kuuntelin tämänkin kirjan R.C. Brayn äänikirjaversiona, joten iso osa tekstin kömpelyydestä ei välity kuunnellessa. Mitä opin itsestäni: Jään usein pohtimaan henkilöhahmojen kohtaamia moraalisia haasteita. Mitä otan mukaani: Odotuksen jatko-osaa kohtaan Oma arvio asteikolla 0-5: 4. Hyvää shittiä tämäkin.
Kirjailija Stephen Moss lähti ensiteoksensa kanssa rohkeasti liikkeelle ja julkaisi ensimmäisen teoksensa "Fear the sky" itse omakustanteena vuonna 2014. Kirja keräsi mukavasti suosiota, ja se käännettiin myös äänikirjaformaattiin. Audiblen äänikirjan lukijana toimii R.C. Bray, jonka karhea ääni saa shampoopullon tuoteselosteenkin kuullostamaan mielenkiintoiselta.
Kirjaa on moitittu editoinnin puutteesta ja kömpelöstä dialogista, mutta nämä asiat eivät nouse esiin äänikirjassa. Pitkät, pilkutetut lauseet (varsinkin englanninkielessä) ovat monelle lukijalle raskasta seurattavaa, mutta toimivat hyvin äänikirjassa.
Teoksessa on "uuden Galactican" henkisiä vivahteita, ja jos kyseinen sarja on puhutellut, niin puhuttelee tämäkin.
Eletään tätä päivää ja yliopiston tutkija tekee havainnon kahdeksasta maata kohti matkaavasta meteoriitista. Hän havaitsee meteoriittien liikkeissä jotain eriskummallista, ja onnistuu laskemaan mihin nämä meteoriitit tulevat aikanaan putoamaan. Neil saa suostuteltua hallituksensa tutkimaan yhden tällaisen putoamispaikan ympäristöä ja se mitä paljastuu, muuttaa koko maailman.
Poliittista juonittelua, salaliittoja ja terminaattorien/cylonien tapaisia ulkoavaruuden mörököllejä. Mitä muuta scifi-nörtti voi toivoa!
Mitä jäi mieleen:
Kirjoittajalla on ilahduttavan tuore tulokulma ja hyvä tarina, joka pitää todella tiukasti otteessaan. Teoksessa on otettu arvostettavasti huomioon se, mihin tänä päivänä teknisesti pystytään, mihin tullaan pystymään parin vuosikymmenen sisällä, ja mihin tulee menemään vielä aikaa. Poliittinen juonittelu ja armeijan kaluston tietämys tuo aitoutta tarinaan. Äänikirjaversiossa ei joidenkin arvostelijoiden parjaamat lastentaudit tule esiin. Mitä opin itsestäni:
En näemmä kyllästy tällaiseen kirjallisuuteen millään. Mitä otan mukaani:
Odotuksen jatko-osaa kohtaan Oma arvio asteikolla 0-5:
4. Hyvää shittii.
Kirjan takakannen teksti alkaa puhuttelevasti: "Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista."
Tämä kirja viihtyi puiston penkillä.
Ihmisten henkiset haasteet ovat olleet yhteiskunnassamme tabu, ja tässä kirjassa 15 rohkeaa ihmistä valottaa omaa maailmaansa muiden hyväksi. Näihin henkilöihin kuuluvat muun muassa Children of Bodomin Alexi Laiho, Mokoman Marko Annala ja Herra Ylppö.
Oman subjektiivisen näkemykseni mukaan henkiset haasteet ovat "sallitumpia" taiteilijoille ja muusikoille kuin esimerkiksi Nokialla pakertavalle konttorirotalle ja tämän tyyppinen vielä työelämässä oleva tavan tallaaja loistaakin poissaolollaan. On edelleenkin vankka kirjo aloja, joissa julkinen huutelu omista psyykkisistä haasteistaan olisi oman uran itsemurha.
Itse päädyin kirjan pariin erään frendini kautta, joka on yksi kirjassa esiintyvistä henkilöistä. Tosin, olisin tarttunut kirjaan varmasti muutenkin, koska aihe on sydäntäni lähellä. Olen saanut kunnian olla tällaisia haasteita lähellä niin työ kuin yksityisellä sektorillanikin jo pienestä pitäen, ja ihmismielen erilaiset ilmentymät ovat kiehtoneet aina.
Kirjan henkilöiden tarinoita lukiessa jäi nälkä. Näiden ihmisten kertomuksiin olisi halunnut paneutua syvemmälle, ja heidän sielunelämänsä jäikin kutkuttelevasti mietityttämään.
Teoksen tyylikkäät valokuvat nostavat kirjan päähenkilöt näyttävästi eloon, ja antavat tarinoille kontekstia.
Koen, että tämän tyyppiselle kirjallisuudelle olisi enemmänkin tarvetta ja tilausta yhteiskunnassamme. Kirja tekeekin tärkeää työtä ihmisten henkisten haasteiden arkipäiväistämisessä. Näitä ongelmia eivät kohtaa vain jotkut satunnaiset ihmiset, vaan niin kuin kirja niin pistävästi asian esitti: "Puolet suomalaisista elämänsä aikana."
Mitä jäi mieleen:
En tiennyt, että kilpirauhanen tuhoutuu 90%:lla ihmisistä, jotka syövät litiumia kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, ja maksa- ja munuaisvaurioita saavat 60-70% näistä ihmisistä. Aika heviä myrkkyä. Kirjan tarinat olivat tuttuja. Ei sillä, että olisin kuullut juuri näiden henkilöiden tarinoita aikaisemmin, mutta näiden henkilöiden kokemat haasteet ovat erilaisine kombinaatioineen sellaisia, joita on itsekin ollut erilaisin tavoin elämässä mukana. Mitä opin itsestäni:
Kuten niin usein psykologisia teoksia lukiessa, huomaa heijastelevansa tiettyjä haasteita ja löytävän näitä myös itsessään. Mitä otan mukaani:
Haluan ottaa mukaan sen avoimuuden ja rohkeuden, jolla nämä ihmiset omia haasteitaan kohtaavat. Oma arvio asteikolla 0-5:
4. Hyvää kamaa. Kirjan formaatti:
Kovakantinen kirja
Lisää aiheesta:
https://www.facebook.com/errormielenhairioita/
Scifisaippualla jatketaan, ja tällä kertaa tapahtuukin oikein toden teolla! Nemesis Games tarjoaa The Expanse-sarjan viidennessä osassa vauhtia ja vaaratilanteita kun asteroidivyöhykkeen radikalisoitunut siipi ottaa ohjat omiin käsiinsä turvatakseen elämäntapansa vyöhykkeellä.
Protomolekyyliportin aukeamisen jälkeen tuhannet uudet maailmat ovat kaikkien ulottuvilla, eikä hapen ja veden tarve ole enää samanlainen kuin aikaisemmin. Painottomuuteen tottuneet vyöhykeläiset eivät voi yhtä helposti hyödyntää uusia mahdollisuuksia kuin planeetoilla syntyneet, ja vyöhykeläiset pelkäävätkin, että heidän elämäntapansa kuolee muutoksien myötä. Portista meneviä aluksia katoaa, ja ilmestyy myöhemmin vyöhykeradikaalien käyttöön. Joukon johtajalla ja Naomilla vaikuttaa olevan yhteinen menneisyys.. Mitä jäi mieleen:
Pommit putoilevat ja koko paletti menee uusiksi kun vyöhykkeen radikaalit toteuttavat hyökkäyksensä maahan ja Marsin laivastoa vastaan. Kirja jättää suorastaan raivostuttavan kutkuttelevat asetelmat seuraavaa kirjaa ajatellen. Mitä opin itsestäni:
Yllättävät käänteet, henkilöhahmojen kehitys ja kasvu, sekä hahmojen keskinäisten suhteiden kehitys pitää allekirjoittaneen raudanlujasti otteessaan. Mitä otan mukaani:
Kovan odotuksen kuudetta osaa kohtaan. Oma arvio asteikolla 0-5:
Scifikoukussa pyristellään edelleen, ja tällä kertaa työn alla oli Cibola Burn, The Expanse-sarjan neljäs osa.
Tällä kertaa Kapteeni Holden miehistöineen löytää itsensä mystisen protomolekyyliportin toiselta puolelta. Rocinanten miehistö on palkattu setvimään erimielisyyksiä "New Earthin" ensimmäisten pioneerien ja planeetan oikeudet omistavan suuryrityksen välillä.
Portin läpi tulleet pioneerit ovat ehtineet jo asettua taloksi kun yrityksen joukot saapuvat paikalle. Pioneerit räjäyttävät yrityksen laskeutumisalustan ja tuhoaa vahingossa yhden yrityksen aluksista. Tilanne kärjistyy ja Holden tulee paikalle sovittelijana.
Ihmiset ja planeetan alkuperäinen eliöstö eivät oikein tule juttuun keskenään, ja kohta koko retkikunta huomaa olevansa hengen vaarassa. Samalla planeetta alkaa osoittaa erikoisia elonmerkkejä, ja Miller ilmestyy paikalle.
Mitä jäi mieleen:
Aika perus Star Trek-jakso meininkiä. Sarjan tähän asti heikoin ja ennalta-arvattavin osa. Mitä opin itsestäni:
Eihän tarinaa voi kesken jättää, vaikka tietäisikin mitä siinä tapahtuu. Pääjuoni ei kuitenkaan ole ikinä niin kiinnostava kuin hahmojen välisten suhteiden kehitys. Mitä otan mukaani:
Varsinaisia oivalluksia ei tästä teoksesta syntynyt.. Oma arvio asteikolla 0-5:
Siedettävää menoa. 2,7.
Abaddon's Gate on The Expanse-sarjan kolmas osa. Tässä osassa Venukseen laskeutunut protomolekyyli alkaa osoittaa elon merkkejä, ja pinnalta nouseekin massa, joka kokoaa itsensä tuhat kilometriä leveäksi portiksi, joka peittää tähdet näkyvistään. Maa, Mars ja asteroidivyöhykkeen edustajat lähettävät kaikki tiede- ja sota-aluksensa tätä ilmiötä tarkastelemaan, ja jopa vastahakoinen kapteeni Holden miehistöineen saadaan kiristettyä matkalle mukaan.
Holdenin päänmenoksi on myös rakenneltu muita juonia kun eräs Holdenin toimesta vangitseman liikemiehen perheenjäsen lähtee tämän perään pahat mielessään.
Uusina hahmoina mukaan tulevat uskonnolliset johtajat tuovat kirjaan uudenlaista sävyä. Scifi-kirjoittajilla taitaa olla jonkinlaista fetissiä saada ängettyä kirjoihinsa jotain judeokristillistä koulukuntaa edustavia huru-ukkoja, ja kirjan sävystä tulikin välillä mieleen Hyperion ja Orson Scott Cardin Ender-sarja.
Mitä jäi mieleen:
Holdenin tuoreen Nemesiksen hahmo ei istunut itselleni kovinkaan uskottavana. Koko sivujuonne tuntui hieman päälleliimatulta tai jälkeenpäin lisätyltä. Uskonnollisten johtajien ja näiden näkemysten taikinoiminen muistutti muita vastaavia teoksia, eikä ollut edukseen niissä tai tässä teoksessa. Kirjasarjan ehkä tähän asti heikoin esitys. Mitä opin itsestäni:
Huomasin tekeväni vertailuja muiden skenen kirjojen ja lukemani kirjan välillä, ja pohtivani ovatko tämän kirjan kirjoittajat myös lukeneet samat kirjat ja päättäneet hieman pölliä aiheita omaan kirjaansa. Mitä otan mukaani:
Kirja piti kaikesta huolimatta sen verran otteessaan, että jatkan sarjan neljänteen osaan. Jokaisessa osassa on ollut hyviä koukkuja ja juonenkäänteitä, joilla lukija tempaistaan seuraavaan kirjaan. Oma arvio asteikolla 0-5:
Siedettävää menoa. 2,9.
Pakkohan tämä oli lukaista kun mainokseen Facebookissa törmäsin. Elisa-kirjasta E-kirja muutamalla napin painalluksella puhelimeen ja lukemaan.
Kirjan tunnelma on samanlainen kuin Tony Halmeen elämänkerrallisia kirjoja lukiessa. Sukkelaa sanailua, äijäilyä ja värikkäitä tilanteita.
Toimittaja ja kirjailija Jarkko Sipilän kädenjälki näkyy teoksessa voimakkaasti. Teksti on sujuvaa ja tarinan rakenne ammattimaisesti toteutettu. Kirja sopii siis myös vähän paskantärkeällekin lukijalle, joille Juoppohullun päiväkirjat ovat liian keskenkasvuista kirjallisuutta.
Biker-kulttuuri on kiehtova aihe, joka on ollut esillä suomalaisessa mediassa 1990-luvun puolivälistä lähtien, jolloin räiskittiin milloin singolla kerhon seinään, kranaatilla ravintoloissa ja kerhoilla, tai pyssyillä esimerkiksi Ravintola Iltakoulun terassilla.
Biker-kulttuuria ihannoinut tv-sarja Sons Of Anarchy on osaltaan tuonut lisää mystiikkaa ja glorifioitua hurmosta asian ympärille.
On myönnettävä, että asia kiehtoo allekirjoittanuttakin, ja olen lukenut monta elämänkerrallista teosta Amerikkalaisesta biker-kulttuurista niin jengiläisten kuin jengejä jahtaavien agenttien kirjoittamana.
Oma uteliaisuuteni on liittynyt sen motivaation etsimiseen ja ymmärtämiseen, jolla joku päättää niin sanotun "prosenttijengiläisen" uralle lähteä. Marko Lönnqvist avaakin omaa taivaltansa jengiläiseksi leppoisan avoimesti.
Markon tarina heijastelee muutoin niin tavallista kaavaa, kuinka jengiläiseksi päädytään, mutta yksi asia loistaa poissaolollaan: biker-kulttuurin ihailu. Voi toki olla, että kyseisen herran karvas lähtö jengistä saattaa olla osasyynä edellä mainittuun.
Varsinaisesta prospect-ajastaan ja siitä, kuinka Lönnqvist päätyi täysjäseneksi hän ei mainitse juuri mitään avaavaa. Kirja onkin kirjoitettu enemmän henkilön näkökulmasta, jolla meni lujaa, sitten meni vielä lujempaa, ja sitten istuttiinkin linnassa. Kirjoittaja ei siis kerro tarinaansa moottoripyöräjengiläisen näkökulmasta, vaan yksilönä joka sattui myös kuulumaan moottoripyöräjengiin.
Biker-kulttuuri ja niin sanottu "yö-elämä" limittyvät monilta osin. Pillerit, pulverit, hormonit, piristeet ja railakas juhlinta vetävät bikereitä ja discoilijoita kohti toisiaan kuin liekki perhosta. Tätä rajapintaa olen päässyt seuraamaan 18 vuotta ravintolan ovilla, ja osaksi sen takia kirja vaikuttaa autenttisuudellaan. Osan kirjan hahmoista olen jopa tavannut. Suositeltavaa luettavaa kaikille huumorista ja hyvistä veijaritarinoista pitäville!
Mitä jäi mieleen:
Lönnqvistin päällimmäinen sanoma tuntui olevan, että prosenttijengikulttuuri ei tahdo oikein sopia individualistisen persoonan omaavalle henkilölle. Kirjan äijäily ja huumori muistutteli mieleen Tony Halmeen koottuja letkautuksia. Mitä opin itsestäni:
Kirja muistutti minua tehokkaasti siitä, miksi päätin lähteä ravintolamaailmasta ja yöelämästä päivähommiin. Yön pimeinä tunteina liikkuvat värikkäät hahmot ovat hauskaa luettavaa, mutta näiden kohtaaminen tosielämässä alkaa pitkässä juoksussa käydä mielenrauhan päälle. Mitä otan mukaani:
Kirja avasi taas osaltaan sitä sielunelämää ja mentaliteettia, jolla outlaw-skeneen päädytään. Hyvät yksilötarinat ja henkilökuvat vievät eteenpäin asian ymmärtämisen polulla. Oma arvio asteikolla 0-5:
Ei ehkä kirjallinen mestariteos, mutta perin viihdyttävä. 3,5.
Marko Lönnqvistin haastattelu:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001172795.html
Niille, joita aihe jäi kiehtomaan voin suositella myös alla olevia kirjoja: http://www.goodreads.com/book/show/104522.Under_and_Alone http://www.goodreads.com/book/show/13977363-prosenttijengit-moottoripy-r-kerhot-ja-j-rjest-ytynyt-rikollisuus-suom
Caliban's War on aikaisemassa postauksessani mainitsemani Leviathan Wakesin jatko-osa. Kirjat ovat osa The Expanse kirjasarjaa, jonka luojina häärivät James S. A. Corey-kirjailijanimen alla Daniel Abraham ja Ty Franck. Kirjasarjan ensimmäisessä osassa alkanut konflikti Maan, Marsin ja asteroideilla asuvien alkaa muhia eteenpäin ja hyökkäys kaikkien kolmen ruoka-aittana toimivaa Ganymedea kohtaan saa tilanteen leimahtamaan kohti kohtalokasta yhteenottoa.
Kirjan keskiössä on jälleen kapteeni Holdenin luotsaaman Rocinanten väki, ja tällä kertaa Holden kumppaneineen päätyy auttamaan Ganymedelta pelastamaansa tiedemiestä löytämään kadonneen lapsensa. Matkan aikana käy selväksi, että vaarallinen protomolekyyli ei olekaan rajoittunut Venukseen, vaan joku kolmesta ryhmittymästä yrittää kehittää siitä biologista asetta. Poliittista juonittelua, ilahduttavia juonenkoukeroita, ja enemmän kysymyksiä kuin vastauksia Etsivä Millerin kohtaloon tarjoava tarina tempaa mukaansa oikein toden teolla. Uusista hahmoista ilahduttavin on rääväsuinen poliitikkomummeli Chrisjen Avasarala, jonka juonittelu ja tyly ulosanti tuo kirjaan mukavaa keveyttä. Marsin joukkojen Samoalaista alkuperää oleva Bobby on myös mielenkiintoisen tuskainen hahmo. Mitä jäi mieleen: Tässä osassa oli enemmän hahmojen taustatarinaa, ja maailman rakenne syveni huomattavasti. Poliittinen peli ja uudet hahmot toivat mukavaa tuulahdusta ja syvyyttä maailmaan. Hauskaa oli, että hahmot joutuivat pohtimaan moraalisia periaatteitaan uudestaan kohdatessaan yllättäviä tilanteita. Mitä opin itsestäni: Meikäläinen on koukuttuvaa sorttia, ja ensimmäisen kirjan cliffhanger oli niin kutkutteleva, että en malttanut odottaa sekuntiakaan ennen kuin aloitin seuraavan osan. Sisäinen nörttini näyttää määräävän talossa tahdin kun hyvää scifiä on ympärillä. Mitä otan mukaani: The Expanse on sarja, jonka aion lukea kokonaan. Tutustun myös mahdollisesti kirjailijanimen muihin teoksiin. Oma arvio asteikolla 0-5: Parannusta ensimmäiseen osaan havaittavissa. 3,5.
Ohessa sata ja yksi englanninkielistä kirjaa, jotka olen lukenut ajalla 1.1.2015-20.4.2016.
Laitan nämä esille niin muistutuksena itselleni, kuin myös tarjoiluehdoituksena muille. Mikäli jostain kirjasta on jotain kysyttävää, olen mielelläni avuksi.
Kirjapäiväkirjan ja ruokapäiväkirjan välillä ei voi olla huomaamatta yhtäläisyyksiä. Kun kirjoittaa ylös mitä on syönyt, tai tässä tapauksessa lukenut, niin kiinnittää kummasti huomiota siihen, että mitä kaikkea sitä on oikein tullut mätettyä.
Omaan kirjalliseen ruokavaliooni on kuulunut huolestuttavan paljon roskafantasiaa viimeaikoina. Herääkin kysymys, mikä 15-vuotiaille pissiksille tehdyssä vampyyrifantasiassa kiehtoo keski-ikäisyyttä kohden tarpovaa heteromiestä..
Otankin loppuvuoden projektiksi terveellisemmän kirjallisen ruokavalion, jossa on tasapainoisessa suhteessa mieltä ravitseva kirjallisuus ja nämä puhtaan viihteelliset tuotokset - tai niin kuin Bertrand Russell asian esittää:
Onneksi ne kirjat, jotka luetaan puhtaasti keulimisen takia (esim. Platonin Valtio tai Bertrand Russellin A history of western philosophy) on tullut luettua jo aikaisemmin, ja nykyään voi pääasiallisesti keskittyä kirjoihin, jotka kiinnostavat aidosti.
Kirjailijasta: James S. A. Corey on kahden yhteistyötä tekevän kirjailijan, Daniel Abrahamin ja Ty Franckin yhteinen kirjailijanimi, jonka alla he ovat yhdessä kirjoittaneet The Expanse-sarjan, lyhyitä novelleja ja yhden Star Wars-kirjan.
Leviathan Wakes
Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on alkanut pikkuhiljaa luoda siirtokuntia aurinkokunnan planeetoille ja kuille. Viinaanmenevä poliisietsivä Miller saa tehtäväkseen etsiä karanneen rikkaan perheen jälkeläisen, Julie Maon. Seuratessaan Julien jalanjälkiä, Miller joutuu keskelle löytöä, joka uhkaa koko ihmiskunnan olemassaoloa. Kirja on The Expanse-sarjan ensimmäinen osa ja kyseinen kirja on käännetty myös televisioon SyFyn toimesta.
Mitä jäi mieleen:
Kirja oli paikoin hieman hankala seurata. Kirjailijoiden valitsema hyppelehtivä tyyli toimi parhaimmillaan todella hyvin, mutta paikoittain sai tehdä töitä selvittääkseen mitä kirjan hahmoa tai tilannetta kulloinkin seurataan. Hieman dystooppinen, mutta kuitenkin tulevaisuudelle toivoa antava maailmankuva on helposti samaistuttava. Teknologisia taikanappeja ei oltu keksitty, vaan ihmiskunta sinnittelee oman teknologisen kehityksensä rajapinnassa. Millerin synkkä ja väsähtänyt hahmo tuo hyvää kontrastia futuristiseen maailmaan. Mitä opin itsestäni:
Action-kohtaukset ovat tylsiä niin kirjoissa kuin elokuvissakin, ellei niitä ole toteutettu todella taidokkaasti. Onneksi tämän kirjan osalta varsinainen pauke ja rätinä oli vähissä, koska kyseisten kohtausten verbaalinen kerronta oli parhaimmillaan tylsää ja pahimmillaan epäselvää. Mitä otan mukaani:
The Expanse-kirjasarjan ensimmäinen osa oli sen verran kutkuttelevaa luettavaa, että aion tutustua myös sarjan seuraaviin osiin. Aion myös ottaa kopin SyFyn televisiosarjasta.
Oma arvio asteikolla 0-5:
3. Takuuvarmaa perushuttua scifin ystävälle.
